tiistai 27. marraskuuta 2012

Synnytysstressi

Tässä saikkupäivillä on ollut aikaa mietiskellä ja murehtia monenlaisia. Synnytys on ollut mielessäni jo raskauden alusta lähtien "isona peikkona" tulevaisuudessa. Ja nyt erehdyin lukemaan tarinoita synnytyksistä, ja nimen omaan tietysti pieleen menneistä. Siis semmoisista, joissa lapselle oli käynyt todella huonosti osaamattoman lääkärin/kätilön vuoksi. Ja kaikki nämä olisi ollut vältettävissä, jos vain henkilökunta olisi ollut tehtävissään ajantasalla. Tämä sai minut miettimään, että onko todella näin, että siinä luomisen tuskassa en voi edes luottaa siihen että joku siinä huoneessa tietää mitä pitää tehdä. Koska minä, käytännössä ensisynnyttäjänä, en todellakaan tiedä mitään synnyttämisestä. Pitääkö  minun pitää huoli siitä, että saan parasta ja osaavinta mahdollista hoitoa elämämme mullistavammassa tapahtumassa? Pitääkö minun vahdata silmä kovana supistusten välissä vauvan sykettä mittaavaa laitetta, pitääkö minun osata vaatia hätäsektiota jos tilanne sille näyttää? Oikeasti?

Eihän tämä asia murehtimalla parane, saati selviä. Aiheutan itselleni Ihan ylimääräistä stressiä kaikella tällä. Tiedän, että lapsia on synnytetty koko maailman sivu, eihän täällä muuten ketään olisi. Ja paljonhan meitä maapallolla onkin, eli suurinosa synnytyksistä on pakko mennä paremmin kuin nuo tapaukset mistä luin. Järjellä ajateltuna olen siis ylireagoinut, mutta sydän sanoo toista. Pitäisikö minun päästä pelkopolikäynnille, vai onkohan jo myöhäistä? Viime käynnillä mainitsin terkkarilleni tästä pelosta, mutta mitään hymähdystä kummasempaa vastinetta en saanut asialleni.

Listasin paperille kaikki alatiesynnytyksissä ja sektiossa pelkäämäni asiat. Alatiesynnytykseen kertyi kohtia 9, sektioon tasan 0. Sektio on minulle tuttu ja turvallinen tapa synnyttää, mutta se toinen, muille normaali, on minulle kauhistus. Siis lapseni kannalta. Tiedän, että kivut minä kestän ja unohdan, oli ne mitä hyvänsä. Kaikki muu parenee ja unohtuu, paitsi lapsen menettäminen. Jotain tietoa, tolkkua, järkeä, ihan mitä hyvänsä, nyt tähän stressiini tarvitsisin. 

Toisaalta, tunnen itseni todella huonoksi ihmiseksi kun pelkään maailman normaalinta asiaa. Ja tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että minä edes viitsin valittaa tästä synnytyksestä. Kaikilla kun ei ole sitä raskauttakaan.

7 kommenttia:

  1. Ei todellakaan! Tää on ainutkertainen asia sun elämässä,joten sun on saatava olla niin rauhallisin ja luottavaisin ja turvallisin mielin kuin mahdollista. Mikään muu ei oo kenenkään etu. Joten vähintään pelkopolikäynti on perusteltua ja tosiaan sinne mukaan listaukset kaikista huolista. Vaadit faktoja. Mua itseäni ei ainakaan hyssyttelyt auta ja turhat hokemat tyyliin: suurin osa menee kuitenkin hyvin ja olet osaavissa käsissä,turha huolehtia etukäteen ja plaaplaa. Noi on ennemminkin myrkkyä mun mielenrauhalle. Tulee välinpitämätön fiilis noista, ja että oisin joku liukuhihnapotilas vaan jonossa. Tsemppiä, vaadi vaan kaikki mitä keksit, sulla on siihen oikeus! Ainut kerta kun oot synnyttämässä toista poikaasi <3 T. Orvokkitukka

    VastaaPoista
  2. Kiitos rohkaisevista sanoista <3 Kyllä se on pakko ottaa seuraavalla käynnillä puheeksi, etten ihan hermoraunioksi päädy :) Jospa sitä edes vähän viisastuisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en sitten kuitenkaan pystynyt sinne asti odottamaan, vaan soitin terkkarille ja purkauduin huolella. Ja tuloksena pelkopoli-lähete :)

      Poista
  3. Hyvä että sait lähetteen :). On aina parempi päästä käsittelemään pelkojaan, kuin antaa niiden paisua pään sisällä pian liiankin isoiksi peloiksi.

    Itse jo kolme alatiesynnytystä kokeneena menen tällälin kertaa synnyttämään avoimin ja luottavaisin mielin. Minua taas pelottaa kovasti se jos joudutaan jostain syystä sektioon, sillä siitä minulla ei ole minkäänlaista kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kokemus tuo varmuutta niin moneen asiaan :) Ihana kuulla että synnytys VOI mennä hyvinkin, ja montaa kertaa :) Tuntuu, että kaikki vain kertovat niitä kauhutarinoita.

      Toisaalta eihän sitä kokemusta tulekaan, jos en uskalla lähteä tuohon alatiesynnytykseen. Kamalin tapa synnyttää olisi tosiaan hätäsektioon joutuminen, etukäteen suunniteltu on aina turvallisempi molemmille.

      Poista
  4. Minä en ole vielä niin pitkälle päässyt ajatuksissa, että olisin synnytystä miettinyt. Juuri äsken tapasin henkilön, joka odottaa helmikuussa neljättä lastaan ja joka sanoi, että ei ole mitään puudutuksia tai kipulääkkeitä ehtinyt yhdessäkään synnytyksessä saada (yksi lapsista syntyi ambulanssiin) ja neljättä jo vapaaehtoisesti odottaa. Minusta se oli huojentavaa. Hän vain sanoi, että se on helppoa ja mukavaa :D

    Mut oikeasti, kyllähän sitä liittyy paljon ajatuksia siihen synnytykseen. Itse mietin paljon sitä, että kääntyykö vauva perätilasta pois ennen kuin h-hetki koittaa. Haluaisin ehdottomasti synnyttää alakautta. Minulle se sektio sitten taas on se pelon aihe, vaikka toisaalta oma helppous olisi siinäkin tavallaan.

    Minä olen itse syntynyt hätäsektiolla, mutta nuorempi siskoni alateitse.

    Hieno juttu, että sait lähetteen sinne pelkopolille ja toivottavasti siitä on apua! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse toivon myös kovasti sieltä apuja tähän :) Vaikka miten omalta kohdaltani ajattelen, että voisin synnyttääkin alakautta (kun en siis sitä SYNNYTYSTÄ eli kipuja tms pelkää), niin aina lopulta ajatus palaa siihen, että entä jos lapselle käy jotain... Kamalaa kun pitää keskellä yötäkin tätä murehtia :(

      Enkä todellakaan muista, että ekassa raskaudessa olisi tämmöistä määrää huolta tästä asiasta ollut :/

      Poista